Norjan hauskin ulkohuussi

Taiteilija Njål Lunde loihti Manglerudin koulun rumasta ja ankeasta käymälärakennuksesta koulun pihaa elävöittävän väriläiskän, jonka kuva-aiheet ovat peräisin Itämeren vesiltä.

NJÅL LUNDE, TAITEILIJA

Työskentelen mielelläni digitaalisesti. Steni Vision tarjosi minulle mahdollisuuden siirtää aiheeni julkisivulevyihin. Siksi materiaali sopiikin minulle niin hyvin, Lunde toteaa.​

Elävöitystä koulun pihalle

Kun Oslossa sijaitsevan Manglerudin koulun laajamittaisen peruskorjauksen oli määrä alkaa, Haugesundissa asuvaa taiteilijaa pyydettiin kohentamaan koulun pihalla sijaitsevan käymälärakennuksen ilmettä.

– Käymälärakennus oli päässyt rapistumaan, ja monet pitivät sitä ankeana. Kunta antoi ohjeeksi koristella rakennuksen ulkopuolelta, mutta aiheiden valinnan suhteen minulla oli vapaat kädet – tiettyjen taloudellisten kehysten ja materiaalien puitteissa, Lunde kertoo.

 

 

 

Innoitusta lähiympäristöstä

Lundenin motiivit, jotka on painettu vakiokokoisiin Steni Vision -levyihin, edustavat hänen taiteellista näkemystään Itämeressä elävistä erilaisista planktonlajeista. – Päädyin siihen, että yksi aihe ulottuisi kahdelle levylle. Käymälärakennuksen neljää seinää verhoilee nyt yhteensä 32 levyä, joissa on 16 eri kuva-aihetta, hän selittää.

Lunde oli koko prosessin ajan tiiviissä yhteydessä STENIin. 

– He auttoivat jo varhaisessa vaiheessa toimittamalla koepainatuksia, joita käytin saadakseni ulkoisesta ilmeestä vastaavan toimikunnan hyväksynnän, Lunde sanoo.

 

www.njallunde.com 

 

Jännittävä ilme


– Ulkoisesta ilmeestä vastaavan toimikunnan mielestä Lundenin taiteellisessa ilmaisussa piili luovaa mielikuvitusta, leikkisyyttä ja monimuotoisuutta, ja se arvioi, että lopputuloksena voisi olla jännittävä ja ilmeikäs ympäristö lapsille.

Lunde on myös tunnustettu taiteilija, jolla on kyky toteuttaa tällaisia suuria toimeksiantoja, sanoo hankkeen taiteellinen neuvonantaja Gunnveig Nerol.

Gunnveig Nerol

Mielenkiintoinen valinta

Steni-levyjen painatukset ovat selkeitä ja kauniita, Nerol jatkaa. Hänen mielestään Lunden valinta julkisivulevyiksi oli hyvin mielenkiintoinen.

– Hänen taiteellinen ilmaisunsa tulee selkeästi esiin, minkä lisäksi julkisivulevyillä on hyviä teknisiä ominaisuuksia, esimerkiksi kestävyys ja mahdollisuus levyjen vaihtamiseen töhräämisen ja muun ilkivallan seurauksena, Nerol lisää.

  • Steni-levyjen painatukset ovat selkeitä ja kauniita, sanoo taiteellinen neuvonantaja Gunnveig Nerol.