Julkisivulevyt ovat 30 vuoden jälkeenkin kuin uudet

30 vuotta sitten Lyderhornin asunto-osakeyhtiöön asennettiin Stenin julkisivulevyt. Sen jälkeen levyt ovat saaneet kestää vaihtuvia sääoloja, likaa ja tuulta, mutta perusteellisen puhdistuksen jälkeen ne ovat taas kuin uudet.

– Asukkaat ovat todella tyytyväisiä lopputulokseen, ja myös muut ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota taloomme. Saan myönteistä palautetta myös ohikulkijoilta, kertoo Lyderhornin asunto-osakeyhtiön isännöitsijä Atle Midtbø. 

Hän on vastikään päässyt todistamaan Stenin yhteistyökumppaneiden Niro Gruppenin ja Blue & Greenin työnjälkeä. Yhdessä nämä pesivät koko kerrostalon julkisivun, ja lopputuloksena on kiiltävä julkisivu, joka näyttää yhtä hyvältä kuin asennuspäivänään.

60 vuoden takuu
Stenin Oslon aluepäällikkö Ståle Kristiansen on ilahtunut muodonmuutoksesta, jonka 30 vuoden likojen peseminen on saanut aikaan. Lopputulos ei kuitenkaan häntä yllätä.

– Stenillä olemme juuri pidentäneet julkisivulevyjemme takuuaikaa 60 vuoteen, joten minua ei yllätä, että levyt ovat 30 vuodenkin jälkeen hyvässä kunnossa. On kuitenkin todella ilahduttavaa nähdä tämä omin silmin, hän summaa ja lisää:
– Pyrimme päivittäin siihen, että julkisivulevymme olisivat niin kestäviä, ympäristöystävällisiä ja esteettisiä kuin mahdollista. Tämä onkin osoitus siitä, että työmme ja tuotteemme edustavat korkeinta laatua, hän sanoo.

 

Yhteistyökumppanit kunniaan
Itse puhdistustyön Steni on päättänyt jättää asiantuntijoille.

– Sekä Blue & Green että Niro Gruppen ovat Norjan parhaimmistoa, mitä tulee kemikaaleihin ja julkisivujen puhdistukseen. Kolmen yrityksemme yhteistyö on hyödyttänyt meitä kaikkia. Lyderhornin asunto-osakeyhtiölle suoritettu työ on vain yksi monista vastaavista projekteista, joissa tulemme jatkossa tekemään yhteistyötä, Kristiansen vakuuttaa.

Katso video projektista ylempää tältä sivulta.

Perusteellinen puhdistus: Lyderhornin asunto-osakeyhtiön julkisivut pestiin ympäristöystävällisillä kemikaaleilla, korkeapainepesurilla sekä juuri oikean lämpöisellä vedellä.